Vuokatin leirin tunnelmia
31.12.2012
Vihdin Viestin ensilumenleiri Vuokatissa
Itsenäisyyspäiväviikko oli totuttuun tapaan vihdin viestin hiihtäjien leiri Vuokatissa. Majoitus meillä oli Vuokatin Hovin huoneistoissa, jotka sopivat hyvin leirielämään viihtyisyyden sekä tilavuutensa vuoksi. Tämä on se viikko vuodesta, jolloin seuran aikuishiihtäjät, juniorit, sekä osa huoltajista ja vanhemmista kokoontuu yhteiselle lumileirille. Suurimmalla osalla hiihtäjistä, oli jo runsaasti kilometrejä alla, ja toisilla taas vähemmän. Leirin tarkoitus oli kuitenkin tehdä yhdessä hyviä harjoituksia, sekä valmistaa kuntoa kisakautta varten.
Viikon mittaisen leirin aikana sitä kerkeää hiihtämään kilometrin jos toisenkin sekä saamaan punan poskelle muustakin kuin paukku pakkasista! Aamut aloitimme yhteisillä juoksu herättelyillä, ja siitä aamupalan kautta valmistautumaan päivän harjoituksiin. Päivittäin teimme pääasiassa kaksi harjoitusta, ja iltapäivän treenin jälkeen kokoonnuimme kaikki Vuokatin Hovin maukkaalle päivälliselle. Tärkeimpinä viikon harjoituksina oli yhteiset tekniikka harjoitukset sekä kuvaukset, joista riittikin analysoimista moneksi illaksi. Riippumatta hiihtäjän suksien pituudesta, tai monon koosta niin kaikille löytyi petrattavaa mutta myös positiivista palautetta kehittymisestä. Leiri viikkoon meillä kuului muitakin aktiviteettejä mm. sählyn pelaamista, Katinkullan kylpylässä pulikoimista sekä avannossa palauttelemista. Nämä toimivat varmasti jokaiselle erilaisena ärsykkeenä hiihtämisen sekaan. Näin ilo ja into hiihtämiseen pysyivät varmasti jokaisella, kun ei ahnehdittu liikaa.
Leiriviikon päätteeksi tapana on ollut pitää yhteinen kisa, ja tänä vuonna siitä muodostui joukkue sprintti. Kasasimme kolme joukkuetta koostuen junioreista, aikuisista ja jopa vanhemmistakin. Eri tyylejä ja matkoja, mutta kaikki rennolla fiiliksellä kisailemassa ja kannustamassa toinen toistaan.
Vihdin viesti on pitänyt hiihtoleirejä jo 20 vuotta ja kohteeksi on vakioitunut Vuokatti ja Vuokatin Hovi. Tänä vuonna annoimme myös jutun sekä kuvan paikalliseen matkailulehteen, koska seura on leireillyt niinkin kauan kyseisessä paikassa. Saimmekin juhlistaa tätä hotellin tarjoamalla täytekakku kahveilla. Tämä olikin erinomainen tapa päättää hyvin onnistunut leiri, ja suunnata katseet kohti kisakautta.
Satu Kekkonen / Vihdin Viesti |